Mulla ei oikeestaan oo muuta sanottavaa, kun että olen ollut koko syysloman terve. Kuin pukki. Tosin sitäkin väsyneempi. xD

Tässä olisi pieni tarinanpätkä kun ei toisenkanssa oikei onnistunut... Se katos jotenkin.

    YÖ OLI äänetön, vain lukuisat yöeläimet mekastivat metsässä. Kylmä viima heilutteli jo kauan sitten lehtensä pudottaneiden puiden oksia. Suunnattoman suuren ja ikuisuuksia vanhan luostarin tumma varjo ylti miltei rautaiselle kaariportille asti. Valtavan portin toisella puolen oli tuhansittain hautoja. Varjoisat hautakivet oli komistettu ruusuin ja linnuin. Jokaiseen kiveen oli kaiverrettu nimi, synnyin- ja kuolonaika ja suurehko risti. Ristit kertoivat rakkaudesta Jumalaa kohtaan. Yhdenkään kiven eteen ei oltu tuotu kukkia. Pitkää kuollutta heinää kasvoi ympäri hautausmaata. Kelmeä täysikuu loi valoa autiolle tielle, joka johti luostarista sinne. 
     HOPEINEN sormus putosi kolahtaen kirkonportaille. Askeleet kaikuivat kirkon avoimesta ovesta ulos. Tummaan pukeutunut, kalpea nainen seisoi oviaukossa. Hän lähti hiljaa kävelemään porttia kohti. Perässä seurasi kaksi muuta samanlaista kalpeaa naista. Ensimmäinen nosti sormuksen ja laittoi sen sormeensa. He astuivat portista, kävelivät välinpitämättöminä hautojen ohi ja jatkoivat yön synkkään pimeyteen. 

Mun mielestä toi on aika hyvä aluks.