Jokainen oli eläin.

En tiedä mikä itse olin
mutta hän oli susi.
Ei niinkään sellainen paha,
vaan herkkä susi.
Hän itki, hiljaa
ja piti minua lähellään.
hukuin kyyneleihin.
hänen katsessaan asui kaunis, herkkä susi.

Oli myös västäräkki.
Ensin hän epäröi, hypähti pois.
Kuitenkin lopulta oli rohkea,
ja tuli minun luokseni.
Hän hymyili minulle
hän halasi minua
hän, peini västäräkki.

Sinä olet rapu,
sinä olet korppi.
Välttelen sinua,
olet minulle niin outo.
Lopulta kuitenkin painaudun sinua vasten
itken hartiaasi.
Pelkään eroa, olen aina pelännyt.
Suutelet korvaani.

Sille viimeiselle ei ollut eläintä.
Se oli kukka.
Se oli köynnös.
Yksinään kaunis.
Se oli jotain uutta, jotain mitä minä tarvitsen.
Se ei halannut, ei itkenut, se ei tehnyt mitään.
Se katsoi minua suurilla silmillään ja puhui.
Se puhui äänettömästi.
Se puhui eri kieltä.
En ymmästänyt sitä.

Jäin niitä kaipaamaan.

En aio kertoa keitä nämä henkilöt ovat. Ei ole tarpeen. Kyllä te ymmärrätte että he ovat protujani...