Olisiko hiljaista?
Olisiko ääntä?

Olisiko minun päässäni yhtään järjen hiventäkään jos en olisi tavannut sinua?
Olisinko minä samanlainen kuin nuo tuolla,
jotka ampuvat ystäviään,
heitelevät pulloja,
varastavat,
kuolevat nuorina,
kuuntelevat tunteitaan?

Ja jos jostain saan sinua ehkä kiittää.
Se olisi tuo hiljaisuus, joka kasvattaa minua.
Se olisi kyky puhua, jota kadehdin.
Ja ajatukset, joita olet vaivihkaa ujuttanut mieleeni.

Hyviä ajatuksia.
Opetat minulle maailmaan kuulumista niin kauniilla tavalla.

Ihana.
Jossain silmien takana oli sydän.
Jossain voimassa huomasin älyn.
Jossain sinussa oli kauneus.
Jota suunnattomasti ihailen.

Taitavuus.
Nerous.

Rakkaus.
Ja elämäsi on oikeudenmukaista ja onnellisuus on tarkoitettu sinulle.
Kuinka kaipaisinkaan sinua jos sinut menettäisin.

Tai oikeammin tulen kaipaamaan sinua paljon
sitten kun menetän sinut
tulevaisuudessa.

Nyt. Anna uskoa, ja voimaa lähellesi.
Haluathan sinä vielä loistaa
niin kuin olet ennenkin loistanut?

Anna elämäsi maistua samalta muillekin.
Sillä sinä olet ainutlaatuinen.