Ruusut on maljakossa. Todistukset ja stipendit siistissä pinossa pöydällä. Mulla on vieläkin mun päättäjäismekko vieläkin päällä, vaikka on jo ilta.

7.45 istun paikallani ensimmäisen rivin vasemmassa reunassa kähes reunimmaisena ja tärisen jännityksestä. Viisitoista minuntia. Viisitoista minuntia että saan avata koko kevätjuhlatilaisuuden soittamalla Paul Harrisin Caprisen klarinetilla..

7.56 pari minuntia.

8.00 Rehtori seisoo nyt tossa. Se sanoi just "Tervetuloa jne" ja "aloitetaan". Mun on pakko nousta. Pakko onnistua.

8.10 Leijuin tuolillani. Vaati täydellistä keskittymistä saada Mettälän sanoista selvää. Soitto meni niin älyttömän hyvin!!!!

9.00 viimeisiä vedetään. Nyt kotiluokkaan.
Ja siellä se tapahtui. Se oli liikaa. Suurin osa oli jo mennyt ulos yhteiskuvaa varten, kun Emma tuli mun luokse ja sanoi jotain "Pidetään yhteyttä," ja ojensi mulle valkoisen ruusun. Mä en kestänyt sitä. Eihän me Emman kanssa olla edes keretty ystävystyy kunnolla. Mä aloin itkee ja sönköttää et "Emma et sä voi sanoo noin." Mä lupaan että EN jätä teitä rauhaan!!!
Kun mä olin alkanut itkemään mä en voinut enää lopettaa. Mä itkin ja nauroin ja itin ja nauroin ja samaan aikaan.

11.00 Olen kotona. Tuijotan kelloa. Mitä nyt?

Ja takaisin nykyaikaan.
En tiedä mitä nyt tehdä. Itkeä vai nauraa? Tekis mieli vaan lähtee juoksee tästä ja nyt ulos.. jonnekin... aurinkolahtee kattoo niitä... :(
Muttei. Ei tämmönen kiltti tyttö voi mennä sinne.

Miks mä edes kiellän sen itteltäni. Kuvittelenks mä jotenkin... jotain... Kuvittelenks mä olevani FIKSUMPI jos kiellän? Kuvittelenks... mä et... mä voin ihan hyvin ilmankin? Että mä pärjään vaikka kieltäisin sen itseltäni?

Ehkä mä pärjäänkin. Mutta haluaisin joskus kokea senkin.. Mä voisin... Voisin tykätä siitä. Mä luulen. Mutten uskalla. Ja luulen et se on huono asia..

Miks mä ajattelen jotain tämmöstä? Tyhmät ajatukset. Nyt riittää Pinja!

Okei. Kiitti moikka. (keskiarvo oli 9.36)